MIEKANLOISTO – Fantasiakirjasarja

Miekanloisto kirjasarja on eeppistä fantasiaa. Tarina sijoittuu tarunomaiseen ja kuvitteelliseen maailmaan Atlas-nimiselle planeetalle, jossa kohtaa fantasialle tyypillisiä taru-, jumal- ja muita olentoja, ja siinä maailmassa taikuudella on oma paikkansa. Tarina kertoo Zargon-nimisestä nuorukaisesta ja hänen matkastaan kohti tuntematonta tulevaisuutta, jonka aikana hän joutuu ”kohtalon” johdattamana osaksi hyvän ja pahan välistä taistelua. Tarina seisoo vahvasti juutalais- kristillisen maailmankatsomuksen hengessä suurten kertomusten perustalla.

Kirjasarjan ensimmäinen kirja Candoran sauva tutustuttaa sinut, arvoisa lukija, kirjan alkusivuilla tuon maailman Jumalaan, maailman syntyyn ja pahuuden heräämiseen tuossa maailmassa, jonka jälkeen varsinainen tarina pääsee alkamaan. Kirjan keskeisimmät henkilöt ovat nuori Herra Zargon ja velho Serafim.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *