MIEKANLOISTO – Fantasiakirjasarja

Miekanloisto kirjasarja on eeppistä fantasiaa. Tarina sijoittuu tarunomaiseen ja kuvitteelliseen maailmaan Atlas-nimiselle planeetalle, jossa kohtaa fantasialle tyypillisiä taru-, jumal- ja muita olentoja, ja siinä maailmassa taikuudella on oma paikkansa. Tarina kertoo Zargon-nimisestä nuorukaisesta ja hänen matkastaan kohti tuntematonta tulevaisuutta, jonka aikana hän joutuu ”kohtalon” johdattamana osaksi hyvän ja pahan välistä taistelua. Tarina seisoo vahvasti juutalais- kristillisen maailmankatsomuksen hengessä suurten kertomusten perustalla.

Kirjasarjan ensimmäinen kirja Candoran sauva tutustuttaa sinut, arvoisa lukija, kirjan alkusivuilla tuon maailman Jumalaan, maailman syntyyn ja pahuuden heräämiseen tuossa maailmassa, jonka jälkeen varsinainen tarina pääsee alkamaan. Kirjan keskeisimmät henkilöt ovat nuori Herra, Zargon ja velho Serafim.

Miekanloisto – Candoran sauva

Kirjan takakansiteksti.

Arkielämää suuremmat tarinat, jotka olivat muinaisina aikoina moraalisen kasvatuksen välineitä, kiehtovat monia meistä. Hyppää mukaan arkitodellisuuden ylittävään monipuoliseen, yllätykselliseen ja hämmästyttävään kertomukseen. Tarina antaa mahdollimahdollisuuden tarkastella perimmäisiä kysymyksiä ja miettiä hyvän ja pahan välistä olemusta.

Eräänä syksyisenä päivänä nuoren Zargonin hyvin arkinen elämä muuttuu odottamattomalla tavalla. Hänen hankkimansa vanha historiakirja muuttaa hänen rauhallisen ja seesteisen elämänsä yhdessä hetkessä. Historiikin sivuilta Zargon näkee kuvan tutulta näyttävästä linnasta, ja se saa hänen sydämensä jättämään pari lyöntiä väliin. Hän huomaa linnan lipussa hänelle vuosien varrella tutuksi tulleen apilasymbolin. Mikä on tämä salaperäinen linna, joka on lapsuudesta asti kummitellut hänen unissaan? Entä linnan lipussa oleva arvoituksellinen apilasymboli, joka on samanlainen kuin hänen riipuksessaan? Mikä mysteeri kätkeytyy tähän kaikkeen? Tästä alkaa uskon ja toivon täyteinen kiehtova, osin traaginen ja jännittävä seikkailu.

Kertomus on eeppistä fantasiaa, joka sijoittuu tarunomaiseen menneisyyteen, myyttiseen ja kuvitteelliseen maailmaan, taru-, jumal- ja muine tyypillisine fantasiaolentoineen. Siellä taikuudella ja muilla yliluonnollisilla elementeillä on oma roolinsa. Tarina kertoo hyvän ja pahan väli-sestä taistelusta ja seisoo vahvasti juutalais-kristillisen maailmankatsomuksen hengessä suurten kertomusten perustalla.

*****

Kirja on tilattavissa suoraan minulta nettisivultani: https://www.jptoivonen.fi/ota-yhteyttae.

Hinta on 24,90 € + toimituskulut 6,80 € (kotimaa). Maksu kirjan mukana toimitettavalla laskulla.

Se on myös ostettavissa Books on Demandin kirjakaupasta ja Amazon.de nettikaupasta.

Kirja on kovakantinen, lankasidottu ja sivujen määrä on 578.

Tutustu nettisivuillani kirjaan osoitteessa: www.jptoivonen.fi

*****